torstai 29. huhtikuuta 2010

Löytöjä.

Kävin eilen yhdellä kirpparilla kiertelemässä, mutta sieltä ei oikein löytynyt minulle mtn. Kokeilin yhtä talvitakkia, harmaata puhvihihoilla, se vastasi oikeastaan uutta ja olisi maksanut vain 5ekeä, mutta jokin siinä ei ihan napannut. Voi olla, että kun näin kesä lähestyy, ei enää oikein osaa ajatella villakangastakkeja ja sitten syksyllä voi harmittaa. Parit uudet sukkahousut löysin sieltä halvalla, ne lähtivät mukaani ja sitten ostin pari asiaa äidilleni. (uusin Remes ja ihana ihana termospullo kukilla, jonka olisin itsekin voinut ottaa, mutta omistan jo melkein samanlaisen, joten tämä meni äidille)

Tänään kävin sitten pika piipahduksellä yhdellä toisella kirpparilla ja sieltä löysin pari asiaa. Ensimmäisenä Soaked in Luxuryn tunika (?), jota katselin hieman sen ollessa Sokoksella -70% alessa. Mutta nyt se löytyi kirpparilta, on ihan uuden oloinen ja koko passasi, tai tuo malli on semmoinen, että luulen useamman koon olevan ok, riippuen miten väljän tunikasta haluaa. Väri on oikeasti hieman tummempi, enemmän marjapuuronpunainen ja siinä on tuommoisia pieniä kimalteita kankaassa. Hieman on jälkeen päin harmittanut, että en ostanut alennusmyynneistä saman sarjan harmaata mekkoa, ehkä se tulee joskus kirpparilla vastaan.

Toisena löysin Pimkiesin ihanan pikkumustan, jolle ei todellakaan tee kuva etuaan, sillä tuosta pikselimössöstä ei saa juurikaan selvää:D Mutta laiskuus, mikä ihana ystävä kuvia ottaessa.. Malli on siis olkaimeton (mekko roikkuu kuvassa hengarissa niissä sisällä olevista lenksuista), edessä kiva rypytys, joka antaa hieman anteeksi jos on pömppömasu olo ja kaiken kruunaa pikku halkio edessä. Hi hii voi hieman vilautella:D

Fidalle uutta omistajaa jäi myös odottamaan Asoksen ihana pikkumusta, jossa oli läpikuultavaa kangasta pitkät hihat (mikä sen kankaan nimi onkaan??) ja samasta kankaasta oli tehty mekon sivuille myös hienot läpikuultavat osat. Eli pikkumusta kivoilla kikoilla, niin ja ihana vetskari takana. Koko taisi olla 38, mutta näytti olevan aika rajoilla 36/38. Vink vink pienemmät ihmiset, käykää nyt joku kotiuttamassa se ihanuus!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Just say it..