keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

oi Romeo, Romeo..

Kummallista kyllä (joopa joo..) päiväni ei ole oikein sujunut niin ahkerissa merkeissä, kuin olisin halunnut. Alan epäillä haluanko niiden sujuvankaan:D Kävin tänään palauttamassa pari paperia koululle ja viemässä yhden kurssikirjan kirjastoon, koska sen laina-aika loppui taas. Tällä kertaa en vain saanut uusittua sitä enää ja essee jäi edelleen kesken. Muistin sitten siellä ollessani toisen kurssin, joka on myös suorittamatta ja lainasin sitä varten Shakespearea Romeon ja Julian muodossa. Ei hajuakaan, onko tuo painos miten hyvä, mutta toiminee tarkoituksiini vallan mainiosti. Itse kirjan lukeminen on vain pieni osa yhtä tehtävistä, joita sisältyy useampi kurssiin, mutta jostakin se on aloitettava.

Samalla mukaani tarttui myös toinen kirja, jota ajattelin voivani lukea siinä välissä hieman kevennyksenä. Muistin sitten äsken, että olen jo lukenut kyseisen kirjan, ei niin pitkä aika sitten edes.. Ehkä siinä syy miksi se vaikutti niin tutulta. Joten ei oikein ajatus kulje edes lusmuamis tarkoituksissakaan.

Haaveilin tuossa kirpparista, mutta pieni kysely paikkaan osoitti, että heillä ei ole enää käytössä päivämyynti paikkoja. Pitänee pohdiskella olisiko sitten viikon kirppupaikan aika, olisi kiva päästä ylimääräisestä tavarasta eroon ja saada samalla hieman valuuttaa, kun olisi se reissu tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Just say it..