tiistai 27. elokuuta 2013

Kukkakauppa Peikonpaju

Jotkut meistä uskaltavat heittäytyä unelmiensa vietäviksi, onneksi niin. Tässä olisi muutamin kuvin äitini unelmaa, saanen esitellä ylpeänä tänään auenneen Kukkakauppa Peikonpajun! 

                                               




















Kukkakauppa Peikonpaju
Kauppakatu 29, Joensuu
Avoinna ark. 9-18 ja la 9-15

torstai 22. elokuuta 2013

Rumba





Pohdiskelin jo jonkin aikaa tuossa, että olisi aika vaihtaa verhot olkkariin, sillä nykyiset verhot tuntuivat jotenkin liian kesäisille ja kepeille. Minkä takia syksyä ja talvea kohti halutaan siirtyä tummempiin murrettuihin väreihin? Eikö silloin pitäisi jonkinlaisen logiikan mukaan haluta juuri valoisia ja keveitä sävyjä!?! Niin tai näin, mutta itse olen kyllä omasta mielestäni enemmän syksyn värien ihminen, kuin kepeiden keväisten/kesäisten. Sama pätee melkein vaatetuksessa, vaikka toki seassa on poikkeuksia. Mutta nämäkin Vallilan Rumba verhot todistavat sen, että voi olla syksyisen sävyinen värimaailma, olematta vallan synkeä. 

maanantai 12. elokuuta 2013

Nottambule-pöllö




Sain joku aika sitten palasen Värisilmän myymää Cole & Sonin Fornasetti II - malliston boordia. Kyseessä oli malliston Nottambule-pöllö-boordia sinisellä taustalla. Googlettelemalla hieman, näyttäisi sille että kyseistä boordia löytyy myös keltaisella, punaisella, mustalla ja harmaalla pohjalla. Minulla boordi päätyi kehyksiin ja siitä tuli aivan mahtava! (näin vieno kainosti kehuskellen :D)  Harmi etten osannut ottaa parempia kuvia, sillä värit sopivat juuri passelisti harmaaseen seinään ja ne korostivat toinen toisiaan, siis taulun ja seinän sävyt. Kuvissani on paljon heijastuksia ja sävyt heittelevät hieman alkuperäisestä, mutta jonkin sorttista kuvaa siitä kuitenkin saa, millainen aarre kyseessä on :) 

torstai 8. elokuuta 2013

Uusi kämppis...

Joo o.. hauskaa riitti niin kauan kuin sitä kesti, nimittäin minähän en jaa partsia tuon olion kanssa! Teki yhessä yössä ison seittiviljelmän, niin että jos oven avaa se huomaa. Sama ikkunan kanssa. Toki seitti näyttäisi yltävän myös pituussuunnassa parvekkeen reunalle asti, unohtamatta siimoja ylös aina kattoon asti. Talvea odotellen :D