perjantai 1. tammikuuta 2010

01.01.10

Uusi vuosi tuli sitten vaihdettua, mitä mahtavimmassa seurassa. Yleensä uusi vuosi on minulle yksi ja sama, koska siihen liittyy liikaa odotuksia ja ilta sitten osoittautuu pettymykseksi. Mutta siis eilen olin ystäväni luona, jossa oli myös kaksi muuta kaveriamme. Päästyäni paikalle saatoin vain ihailla pöytää, johon kasautui herkkuja toisensa jälkeen. Kuola ihan valahtaa taas suuhun kun mietinkin iltaa. Oli ihanaa päästä valmiiseen pöytään ja tulihan sitä taas syötyäkin kunnon ähky:D Vähän kuin olisi ollut joulu uudestaan.

Alkujuomana oli skumppaa, tai no ehkä sitä tuli hieman otettua välissäkin ja sitten ruualla punkkua ja sidukkaa. Kun ähky oli hieman saatu laantumaan, pelasimme hieman trivialia, voittaja joukkue jäi minulle hieman epäselväksi, mutta ei se niin vakavaa ole. Itse taisin lopussa jo hieman harhautua muihin puuhiinkiin kaverini kameran kanssa. Niin oma kamerani ei ollut tällä kertaa mukana, joten kuvia illasta minulla ei ole näyttää. Mutta voin lohduttaa teitä tiedolla siitä, että ne kuvat siellä kaverini kamerassa, jotka otin, ovat tietenkin mitä loistokkaimpia ja taiteellisimpia otoksia. Onneksi emme päätyneet pelaamaan sitä Twisteriä, muuten olisi voinut tulla sensuuria tarvitsevia kuvia:D

Valoimme myös tinaa, itse en edes muista milloin olen viimeksi tehnyt niin. Itselleni tuli hieman outo tina, tai oikeastaan se meni kolmeen osaan ja sain kolme tikkua?!? Eli kuinka sen nyt sitten tulkitsisi. Ja tulkinnat jäivätkin hieman lyhyeen, koska olimme joinnoissamme suuntaamassa baariin jatkoille ja muistimme tinan valamisen vasta juuri ennen lähtöä. Baarissa näimme vielä muutaman yhteisen tutun ja siinä se ilta sitten olikin. Ei raketteja ammuttu, kehenkään ei osunut mitään, edes sädetikkua ja kaikilla oli hyvä fiilis. Joten kaiken kaikkiaan pretty good evening. Niin ja teimme myös hienoja konad kokeiluja, jotenkin semmoinen fiilis, että tarvitsen vielä hieman harjaannusta asian kanssa. hih hih

Tänään heräsin jopa omaksi ihmetyksekseni kahdeksalta aamulla! Päivä onkin sitten kulunut telkkua tuijotellessa, näin viimeinkin Matti leffankin. Päivällä ulkoilimme hieman ja menimme kaverini kanssa kiinalaiseen syömään. Se on niin namia ja edullista myös. Paikasta saa opiskelija alennusta ja yleensä alkuruoan ja pääruuan saa noin kymmenellä ekellä. Ja annokset ovat ihanan isoja, söin tuossa illemmalla loput ruuastani. Slurps..Hmm ruoka aina mielessä:D

Ihan outoa, ettö on perjantai, elelen ihan sunnuntai fiilareissa, mutta ehkä huomenna sitten voisi kipittää vielä hieman aleja katsomaan. Tähän mennessä mukaani on siis tarttunut mekko(joka ei sitten ollutkaan eilen päällä), hame ja sitten normihintaan henkan ja maukan hmm kai se mekko on mutta menee paitanakin. Huomenna voisi metsästää vaikka pitkähihaista. Mutta pitää jossain välissä kuvailla nuo löydät. Nyt tämä suuntaa jääkapille porkkanaa hakemaan.
Hyvää Uutta Vuotta 2010!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Just say it..