sunnuntai 3. tammikuuta 2010

26 astetta

Huh huh, pakkaset sitten löysivät kunnolla tänne susirajalle. Tänään mittari kipuili siellä 26asteen tietämillä. Ei hirmuisesti tehnyt mieli lähteä ulkoilemaan. No onneksi tätini oli täällä käymässä ja päätimmekin tuhlata sunnuntai päivää etsimällä minulle sohvaa. Aika suppea on kyllä tuo valikoima täällä, kävin jo aiemmin kesällä etsimässä ja silloin löysin yhden juuri sopivan. Harmi vain, etten sitä pystynyt silloin kotiuttamaan. Tänään löysin kaksi ehdokasta, mutta mietin vielä hieman, että onko nyt oikea aika lähteä siihen sijoittamaan. Huomenna pääsisin Helsinkiin jos haluaisin, en ole vielä oikeen saanut päätettyä mitä tekisin. Vielähän tässä on aikaa:)

Mutta sitten esittelenkin hieman ale löytöjäni, tai no normaalihintaisia oli melkein jokainen löydöistäni, eikös se niin aina menekin? Eli alla oleva mekko löytyi Seppälästä (kuvassa näkyy myös hieman pussia, joka oli täynnä erilaisia ihanaisia pastoja! Sain sen tädiltäni tuliaisena, olisiko ollut stockalta.). Ensimmäinen vihreä mekko ikuna! Ei sillä, ei minulla muutenkaan ole kamalasti vihreää vaatekaapissa, mutta jotenkin tuo yksilö vain huusi päästä mukaani, olkoon sitten teinimekko tai ei:D Ainoa hieman huono juttu ilmeni sitten hieman illemmalla, mekko ilmeisesti päätti, että olen pukeutunut liian siveellisesti ja alkoi tiputtamaan edestä nappeja! Inhoan sitä, että kaupoista ostetuista vaatteista tippuu heti nappeja ja ne ovat osin muutenkin huonosti viimeisteltyjä. Mutta siis, ensimmäisen napin tippumista en edes heti huomannut, sillä se jäi hieman vyön alle, no se nappi sitten päätyi jonnekin ihmemaahan teille tietämättömille. No ei mitään, sitten jatkamme illan istumista ja tsadan, toinenkin nappi tippuu!! Siinä vaiheessa ei voinut kuin sanoa thank god neuletakkien olemassaololle. Toisen napin laitoin mekon taskuun, mutta nyt se tuntuu kadenneen kotonani myös jonnekin nappien ihmemaahan. Eli mitäs nytten tehdään, kun varanappeja on vain yksi kappale? Mutta ihana mekko muuten:) Tätä mustaa hametta kuolasin Jim&Jillistä jo aiemmin, mutten raaskinut ostaa sitä melko suolaisen hinnan takia. Tai ei kai se niin paha ollut, mutta kun ei tuo ensimmäinen hame olisi joka kaappiini löytyisi. Mutta siis, nyt kävin liikkeessä ennen uutta vuotta ja ihanuus oli -30% alessa, joten pakkohan se oli kotiuttaa. Voihan olla, että se olisi tullut suurempaan aleen vielä, mutta entä jos kokoani ei olisi ollut sitten enää? Ei pidä siis kulkea siellä suunnalla vähään aikaan. Alle vain pitäisi hankkia paksut paksut sukkiksetm muuten jäätyy vielä pepa ja muutakin.
Minulla on jo tämä sama neule henkalta mustana, jotenkin sen tyyli viehätti silmääni ja nuo olkapäät (hieman siis puhvihihamainen) olivat oiva lisä peruspaitaan. Neule on vielä 100% puuvillaa, tai paitsi harmaassa oli seassa myös hmm jotain muuta ainetta,mutta kestävyys siis hyvä. Ja mustaa olenkin jo ulkoiluttanut ahkerasti, eikä siinä näy ollenkaan kulumisen merkkejä. Lopputuloksena oli siis, että tämä harmaa siskokin oli tuotava kotiin, ainahan tarvitsee perusharmaankin;) Tämäkin oli normihintainen, mutta alle 20eken hinta oli mielestäni kohtuullinen. Niin ja tietty olihan tuo muotoiluvaaht jopa alessa! Eli jotain aletavaraa sentään:) Nyt minulta puuttuu oikeastaan enää peruspitkähihainen, niitä ei jostain syystä kaapistani oikein löydy, mutta etsintä jatkukoon.
Mainitsin myös aiemmin, että sain Lorealilta piristyspostia, elikkä sieltä kuoriutui siis ripsiseerumi. aloitin tuotteen kokeilun pari päivää sitten, en tosin ole jaksanut laittaa sitä kuin aamuisin, vaikka sitä kehoitetaankin laittamaan myös iltaisin. Tuotteen pitäisi vahvistaa ripsiä ja estää niiden katkeilua, katsotaan huomaanko eroa. Yhden huomion olen jo nyt tehnyt, hieman ärsyttävää aineessa on se, että jos ainetta laittaa aamulla, kannattaa ripsaria laittaa melko pian, sillä aineen kuivuttua ei ripsari levity niin hyvin ripsiin, niissä olevan "kalvon" takia. Mutta nyt taidan harkita suuntaamista Lostin ihmeelliseen maailmaan. Ja jos siihen kiintyy liikaa niin apuva, etsittävä kakkoskausi. Kolmosta ja nelosta kun löytyy jokapaikasta, mutta ykkönen ja kakkonen ovat olleet hieman kiven alla täällä susirajalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Just say it..