tiistai 2. kesäkuuta 2009

happy birthday.

Viikonloppu ja alkuviikko on mennyt niin tiiviisti töissä ja koulussa, ettei ole muuta oikein jaksanut tehdä enää. Maanantaina minulla alkoi myös autokoulu, joten sielläkin saa viettää oman osan ajastaan. Toisaalta odotan innolla ensimmäistä ajokertaa, toisaalta ajatuskin siitä kammoksuttaa. Eilisen ja tämän päivän aikana on ollut vasta teoriaa ja jo tänään osa teoriasta oli hieman, että aa ei ihan heti tajua:DMutta jospa se siitä. Huomenna saa taas aamulla suunnata ensimmäiseksi edittiin ja sitten illaksi autokouluun. Jossain välissä pitäisi löytää aikaa myös yhden hakemuksen tekemiseen ja ukin juhlien valmisteluun. Tällä hetkellä vain näyttää todella heikolta.

Tänään koin yllätyksen, kun kävin katsomassa yhden mailiosoitteeni, joka on hieman vähemmällä käytöllä, olin voittanut jonkun kisan! En ensin edes muistanut osallistuneeni kisaan, mutta kun käväsin sivulla virkistyi se muistiini. Palkinnosta en ole varma, kirjapalkinto siis mutta en tarkemmin. Kai sen pian saa tietää, kunhan paketti kolahtaa postiluukusta alas. Toivon vain, etten ole liian myöhään vastannut siihen mailiin, se oli eilen tullut. Palkinto oli nimittäin jo kerran aikaisemmin arvottu, mutta se joka sen oli alunperin voittanut, ei ollut vastannut siihen mailiin. Mutta kai sitä nyt yhden päivän saa olla mailia lukematta.

Tänään sain luettua vihdoin loppuun Twilightin, se meni siinää sivussa kun digitoi materiaalia sisään. Ihan hyvä noin kevyemmäksi luettavaksi, tai ainakin itse lasken sen kevyempään kategoriaan. Tällä viikolla ei kehtaa mitään uuttaa enää aloittaa, vaan pitää keskittyä kaikkeen muuhun ensin.

Synttäreille pitäisi keksiä jotain päälle pantavaa, taas on alkanut houkuttaa ajatus jostakin uudesta, mutta nuo tukipäätösten hitaus kertoo, ettei se tule onnistumaan. Pitää laittaa jokou niistä aikaisemmista vaihtoehdoista. Samana päivänä olisi kaverini poikaystävän kolmekymppiset/valmistujaiset. Siellä olisi myäs mukava pyörähtää jos vain kerkeää. Miksihän kaikki juhlat aina sattuvat päällekkäin? Sitten ei taas ole mitään pitkään aikaan. Hitsin vitsi ja tässä samalla hetkellä tajusin, että tänään on äitini syntymäpäivät ja en ole muistanut onnitella. Puhelin kouraan siis..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Just say it..