maanantai 15. kesäkuuta 2009

kuvailua.

Viime viikonlopun olin kokonaan vapailla. Lauantaina kävin kaverin kanssa aamulla messuilla isoja koneita katselemassa, ihan hauskaa oli, vaikkei ihan aina ymmärtänytkään mitä koneita ne oli. Eläimet ainakin oli niin suloisia:) Messukierroksen jälkeen päätimme tehdä myös kirpparikierroksen, kun sääkin oli mitä mainioin. Kirppareilla oli kyllä turhankin kuuma ja ilma tuntui seisovan. Mutta kyllä sieltä jotain lähti matkaan, nimittäin Rolling Stones paita, me like it! Sellanen punanen, jossa printti edessä. Tällä hetkellä se on vain pesukoneessa pyöriskelemässä, joten kuvaa ei ole. Hieman pitäis kyllä muokkailla sen kaula-aukkoa, kun se on hieman ahdistavan kokoinen. Meinaa puristaa. Iltapäivällä porukat sitten houkuttelivatkin mut mukaan maalle, mentiin siivoilemaan ukin vanhaa pihaa pikkuveljelle. Se siis muuttaa sinne ainakin kesäksi. No siis muuthan siivoili ja meikä haahuili ympäriinsä kuvailemassa. Piti harjoitella huomista kuvauskeikkaa varten. Mutta kyllä siellä maalla on niin kesäfiilis, vaikka itikat kiusasivatkin hulluuteen asti.




Päivän asu oli kovasti mennään maalle tyyliin:D Ei vaiskaan,unohdin omat kumpparit kotiin, mutta onneksi äiti oli varannut mukaan omansa mulle. Kuulemma epäilikin, että saattaisin pusikoissa juoksennelle. No onneksi otti, itselläni oli vain matalat ballerinat jalassa. Muuten päällä oli Jim&Jillistä ostetut seepraleggarit (ei itikat ihan heti pure) ja sitten Vero Modan harmaa tunika. Väriä ei siis löytynyt mailla halmein, joten soluttauduin hyvin metsikköön.

Seeprakuviointi on nyt kokeiltu, joten ehkä uskaltaudun seuraavaksi oikein pantterikuviota kokeilemaan:D Lahkeensuussa noissa on napit, miten se menikään ranskalaiseen tyyliin..jos jättää yhden napin auki, saa miehen haluamaan lisää:D

Yksinäinen vanha lelukin löytyi kätköistä..Penkaisin myös hieman aittaa aikani kuluksi, koska sieltä voi löytyä aina jotain kivaa. Tällä kertaa pongasin äipän nuoruuden aikaisen Pelle Miljoona pinnin, mukaan lähti. Kiva neulekin löytyi sieltä, oli äipän vanha kanssa, mutta se piti vielä jättää tuultumaan. Katsoo sitten mahtuuko se itselle edes päälle.
Sunnuntaina ei tullut kummia tehtyä, nukuin pitkään, kävin ruokaostoksilla ja katsoin Marttyyrit leffan. Ihme, että sen jälkeen sain kunnolla nukuttua. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sen herkemmäksi iskee. Ei siytä nuorenaa vaan moiset leffat pelottanu:D
Tänään kävin kasailemassa työpisteeni ja illalla olisi vuorossa taas ajotunnit. Hui pelottaa yhä..Mutta nyt pyykit levittelee, pakko oli pistää koen pyörimään, kun alkaa vaatteet jo loppumaan. Katsoo jos illalla pesisi toisen koneellisen, ellei ukkonen iske tänne taas.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Just say it..