sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäinen adventti.

Projektit etenee, vaikka hissukseen. En tiedä minne se aika aina katoaa, mutta ainakin sain tänään aloitettua koristeiden tekemisen. Päädyin tekemään koristeet valmiista massasta, sen etuna oli ettei uunia tarvitse. Jos olisi taas tehnyt koristeet suola/ihmetaikinasta, olisi niitä pitänyt kuivatella uunissa miedolla lämmöllä jopa tunteja. En ollut aivan varma tekisinkö projektin yksin vai parin pienen apurin kanssa, niin myös sen takia valmis massa kuulosti fiksummalle. Taikina vain kaulitaan ja tehdään siitä halutun mallisia koristeita. Käytin noin puolet pienemmästä taikina paketista ja sain siitä "pellillisen" koristeita. Eli varsin riittoisaa tavaraa.



Taikinan paksuus oli pieni mysteeri minulle, toivottavasti siitä ei nyt tullut liian ohut, jotta se kestää ripustamista. Tarkoituksena olisi hankkia jotain nauhaa noihin reikiin, jotta ketut ja sydämet voi ripustaa esille. Tai miksi ei kiinni vaikka pakettiin. Reikien tekoon olisi luultavasti ollut kätevämpi pieni pilli tai puutikku, mutta melko hyvin ne reiät syntyivät grillaustikuillakin :) Pitäisi myös päättää maalaanko koristeet, mutta jos niin millä värillä. Ei oikein olisi tarvetta monelle eri värille ja nyt kun tässä pohtii niin mikä väri kävisi sekä kettuihin, että sydämiin :D 



2 kommenttia:

  1. Mä tein taikataikinasta ja niille riitti tunti uunissa. Maalasin peiteväreillä, makso 6€ sellanen 9 värin paletti tiimarissa :)

    VastaaPoista
  2. Pitääpä pohtia jos kävisi peitevärit hakemassa, kiitos vinkistä :) eipä kuulosta pahalle tuo taikataikinan kuivatus aika, noissa nimittäin menee melko kauan ku ne itekseen kuivaa :D

    VastaaPoista

Just say it..