tiistai 8. tammikuuta 2013

Kesän rippeitä

Musta tuntuu et alan muuttua mummoksi.. tai ainakin kummia puuhia taas tullut tehtyä. Toki voisi keksiä iltapuhteeksi muutakin kuin kylppärin lattialla pesuoperaation kera pulloharjan, pumpulipuikkojen ja patapadan.. 

Tarina sai alkunsa jo viime kesänä kun olimme ystäväni vanhempien mökillä Imatran läheisyydessä. Siellä kirpparikierroksella mukaani lähti pullokori, tai mallasjuomakori, six päkki oikein! Olin aiemmin nähnyt samanlaisen korin ystävieni kuplan takapenkillä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Sattuman kautta löysinkin samanlaisen muutaman viikon päästä. Yksilö oli vain hieman likainen, asustellut varmaan navetassa, mutta koska hinta oli kohillaan lähti se mukaan. 

Tänään sitten kylppärissä pärskiessäni pohdin kaiholla, että miksi, oi miksi ihmeessä en pessyt tätä jo kesällä siellä mökin saunan ihanassa rannassa auringon valosta nauttien, vaan kyykin nytten kylppärin nurkassa kiroten pikkuisia reikiä johon kaikki lika oli tarttunut..

Mutta nyt se olisi melkolailla puhdas ja paikka vaan etsiä kotoa. Seuravan kerran voisi vaikka heti suorittaa sen puhdistusoperaation, sillä ei se sen mukavammaksi muutu vaikka aika kuluisi ;D

Ps. en tykkää kun en yhtään hallitse tän bloggerin pohjaa, kaikki hujan hajan :/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Just say it..